Reija Puranen

Reija

Heippa,

Olen savolaissyntyinen, tällä hetkellä kiikkalainen koiraharrastaja Reija Puranen. Toimin yhdistyksen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajan pestissä toimin vuosina 2013-2016.
Vammalan Palveluskoiraharrastajiin liityin 2007 vuonna, muutettuani niihin aikoihin Vammalaan. Näinä vuosina olen ollut yhdistyksen toiminnassa mukana säännöllisen epäsäännöllisesti, riippuen miten aika on riittänyt.

Tällä hetkellä kotosalla asustaa avomieheni ja pieni poikani, sekä lisäksi kaksi harrastuskaveria. Beauceronnarttu FI MVA MH BH JK2 FH1 Sinsline Qleo-H "Ciro", sekä Malinoisuros BH TK1 MR1 Suhteellisen Kiivas "Tuho". Koirieni kanssa olen tässä vuosien varrella treenannut mm. erikoisjälkeä ja metsäjälkeä. Tällä hetkellä päälajeinamme on Mondioring ja TOKO. Koirieni kanssa olen aina touhunnut jotain - välillä aktiivisemmin kilpailukentillä ja välillä panostaen muuhun harrastamiseen.
Koska elämääni koiraharrastus kuuluu todella vahvasti, yritän pitää itseni ajanhermoilla ja aktiivisesti osallistunkin erityyppisiin koulutuksiin ja treenailen erilaisissa treeniporukoissa. Yritän olla jämähtämättä paikalleni ja oppia koko ajan lisää koirien lukemisesta ja erityyppisistä tavoista kouluttaa.

Toisten kouluttaminen on erittäin lähellä sydäntäni ja antanut sekä opettanut minulle vuosien varrella paljon.
Pidän tärkeänä ohjaajan ja koiran välistä saumatonta yhteistyötä, sekä yhteisen sävelen löytämistä niin kilpailukentillä, kuin arjessakin. Arvostan laajakatseisuutta sekä yksilöllisyyttä koirakoulutuksessa. Tärkeää olisi löytää avaimet jokaiselle ohjaajalle ja koiralle sopivaksi, rotuun tai tavoitteisiin katsomatta. 

Toivottavasti näemme yhdistyksen tapahtumissa ja ennen kaikkea treeneissä.  Ylläpidetään yhdistyksen hyvää henkeä ja ilmapiiriä yhdessä! Näin teemme treenaamisesta mukavaa, niin kuin sen kuuluukin olla.
Tulkaa  treeneissä moikkaamaan ja nykäisemään hihasta :)

-Reija-

Follow us on

Kuva poistettu.